Keskiviikkona aamusta tottista naapurikylän kentällä. Tehtiin ilmoittautumista, henkilöryhmää ja hihnaseuruuta. Ilmossa kaverina nuori melko villi maliuros ja aluksihan se meni Sinnillä räyhäämiseksi. Kun kaveri oli kertaalleen haukuttu, niin meni paremmin.
Hihnaseuruu ja seuruu muutenkin on meillä nyt ihan surkeeta. Varmaan vaikuttaa helle ja sit tietty se, että olen onnistunut tappamaan ilon tekemisestä. Lähdöt on surkeita ja käännöksissä Sinni jätättää. Oma kävely pitäisi saada reippaammaksi ja rennommaksi ja en sais tuijottaa koiraa niin paljoa. Onhan siinä taas tekemistä.
Sinni kun oli suorituksensa tehnyt ja parkkiksella autossa, niin suorittava koira, iso musta uros (videolla taustalla näkyvä koira ei liity tapaukseen), karkas kentältä ja meni huutamaan mein paksille. Kesti aika kauan ennen kuin kukaan ehti kentältä autoille. Kun ite pääsin autolle, oli koira saatu sieltä jo pois ja Sinni oli häkkinsä perällä jäykkänä ja murisi matalaa jatkuvaa murinaa vielä hyvän tovin. Ei kivoja juttuja nää tämmöset, vaikka vahinkoja ovatkin.
Lopuksi otin Sinnin vielä kentälle leikkimään. Aluksi oli vähän pelokkaan oloinen, mutta nopeasti olemus rentoutui. Jänskättää, miten suhtautuu jatkossa vieraisiin koiriin.
Illan tokoissa mulla oli onneksi ihan hirmu rennon oloinen treenikamu. Tehtiin seuruuta ja luoksetuloja ja leikittiin. Sinni oli oikein hyvä, eikä ollut ollenkaan sellainen jätättäjä kuin aamulla. Kentällä myös muutama pikkulapsi tuomassa lisähäiriötä. Oli oikein hyvät treenit!
Torstaista lauantaihin oltiin saaressa. Sinilevän takia Sinni oli paljon kiinni tai sisällä, vaikka aika kivasti se pysyy pois vedestä, nyt kun Taavi ei ole siellä enää koko ajan lotraamassa. Meidän aika meni taas remppa- ja rakennushommissa, mut aamuisin ja iltaisin Sinni haki yhden esineen siten, että istui paikallaan, kun kävin viemässä esineen hetsaten ja sit heti perään lähetys. Näissä on nyt ollut edes vähän yritystä.
Perjantaina Muru teki aamusta jäljen. Ikää tunti, pituutta vähän yli 530 m, uusia vähän hajustettuja keppejä kuusi. Keli lämmin ja tuulinen. Mentiin sokkona ja vitsi, että olen tyytyväinen. Jäljellä mulla oli kahdesti olo, että nyt ei olla jäljellä. Sinnille uusi jälki-käsky ja niin vain saatiin kuusi keppiä ylös. Noh, mä ehkä löysin ekan ennen Sinniä... Aikaa meni kaikkinensa alle 20 min, vaikka kyl toivoisin vähän kovempaa vauhtia. Lopuksi kun vertailin tallattua ja ajettua jälkeä, niin vain toinen hukka oli kunnon hukka. Mut hitto, että olin tyytyväinen!
Iltakävelyn yhteydessä käytiin pikavisiitillä yhdellä mökillä ja Sinni oli revetä liitoksistaan, kun oli ihania ihmisiä ja niitä tuli pariin otteeseen lisää paikalle. Kaikki vuorollaan luuli Sinniä ihan pennuksi.
Lauantain helteisenä iltana käytiin Lokin kanssa pikaisesti kentällä ja lenkillä. Tää parivaljakko on ihan super yhdessä, harmi kun oltiin vaan hihnalenkillä, vapaana oisivat päässeet nauttimaan toisistaan enempi.
![]() |
| Hellelenkin välivesi |
Sunnuntain viileässä illassa Sinni kävi sosiaalistumassa Pentti-mäykyn kanssa ja treenaamassa tottista Rauhan kanssa. Aluksi Sinni suhtautui Penttiin pienellä räyhähengellä, mutta hirmu nopeasti Pena sulatti Sintun sydämen ja homma meni ihan leikiksi. Teki tosi hyvää Sinnille nähdä tollainen pieni touhottaja. Toistaiseksi näyttää siltä, että mulle selkeesti jäi pahemmat traumat siitä koiran karkaamisesta paksille kuin mitä Sinnille ja hyvä niin, vaikkei vielä olla Penttiä lukuun ottamatta ihan vieraita koiria nähtykään...
Pentin kanssa leikkimisen jälkeen treenattiin pienet tottikset Rauhan kanssa. Sinnille jäi Pentistä niin hyvä mieli, että oli ihan intona menossa leikkimään Rauhankin kanssa ja paikkiksessa jo vähän jänskäsin, että näinköhän lähtee kattomaan Rauhaa, kun oli niin kaula pitkällään ja häntä heilui. Hyvin pysyi kuitenkin paikallaan.
Seuruuhommissa jätätys on nyt se isoin ongelma, mut noin niin kuin muuten meni ihan kivasti, vaikka kentän lähellä jonkun talon pihassa haukkuvat koirat vei kyllä pariin kertaan Sinnin huomion.
Tottiksen jälkeen käytiin tekemässä myös pieni esineruutuharjoitus kapealla kaistaleella, jonne vietiin Sinnin nähden kolme esinettä. Kaksi Sinni haki, vauhti ei tosin päätä huimannut ja tokalle lähetykselle vaati kaksi käskyä. Mut esineen löydettyä Sinni kyllä tuo sen mulle ihan kohtalaisesti, vauhtia siinäkin saisi tosin olla enemmän.
Sain myös vinkin ommella puuvillakangasta PK-liivien takapuolelle, jotta ne olis vähemmän vastenmieliset Sinnille.















Ei kommentteja:
Lähetä kommentti